Tänään oli joka keskiviikkoisen punnituksen vuoro (mikäli viime viikoista katoamistemppua ei huomioida). Miinusta _hiukan_ , johtuen todennäköisesti allevo-spurtistani.

Huomisesta lähtien alan syömään taas normaalia, ihmisten ruokaa ja yritän aivan tosissani säilyttää kohtuuden. Tonnin verran kaloreita ja LIIKUNTAA. Olen viime päivinä ahminut erinäisiä vinkkejä kävelyn ja juoksemisen saralta. Näistä kahdesta vaihtoehdosta kävely on parasta laihdutusliikuntaa minulle.

Kävelyn kaltaisen kevyen kuntoilun etuihin kuuluu, että keho käyttää polttoaineenaan ensisijaisesti rasvaa. Rasvavarastojen maltillinen pieneneminen ei rasita kehoa liikaa, joten verensokerin taso ei romahda. Siksi kehon ei tarvitse lähettää aivoihin viestejä näläntunteesta.                                                                                                                    Juoksun tapainen rasittava kuntoilu puolestaan pakottaa kehoa käyttämään polttoaineena pääosin lihasten ja veren sokeria. Se laskee verensokeria niin, että kova nälkä yllättää pian.

Kävely lievittää myös stressiä. Mikäli ihminen on täynnä stressihormoneja, laihdutus on miltei mahdotonta. Ne estävät monin tavoin painonpudotuksen, varsinkin vatsarasvan osalta. Jo puolen tunnin kävelylenkki päivässä lievittää stressiä ja vatsa pienenee.

Kilokaloreita kävellessä palaa n.300 tunnissa, mutta kulutus piristyy pidemmäksi ajaksi. Kävely kehittää pakara- ja reisilihaksia, ja se parantaa kulutusta levossakin. Keho tarvitsee käyttöönsä sitä enemmän kaloreita, mitä suurempi sen lihasmassa on.

Tavoitteeni on kävellä ensi keskiviikkoon mennessä (kuudessa päivässä) 30km ja tiputtaa painoa 700g.